keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Hiuskarvan varassa

Taas pientä treenipäivitystä :)

Sunnuntai:
Eli Aavan aksa-treenipäivä :) rata oli taas helppo ja hauska, että pääsin testailen eri ohjauksia erikohtaan. Toki karvakasa toimi parhaiten nii kuinka itte aattelin kuinka ohjaan, mutta kiva saada vaihtoehtoja ja ehdotuksia. Kaikki eri versiot toimi kyllä ihan kivasti. Itte pyörittelivät ohjauksis eniten keppien kanssa eli otin molemmilta puolilta 9-10 välillä , samoin ku 11-13 väli. Sain testailtua kuinka neiti kestää keppien jälkee eri juttuja, esim. persjättö meinas olla vielä vaikee, mutta takaaleikkaus helppo nakki,  mutta tietää mitä treenata :)
Sikan kans kävin koulunkentällä treenailees, tällä kertaa treenin paino eteenmenoissa. Samalla tuli myös tehtyä luopumistreeniä. Eli vietiin aluksi yhessä eteenmenolelu (käytin pientä heittotyynyä) jätettiin paikalleen ja tehtiin muutamat perusasennot -> eteenmeno, taas palkka valmiiksi ja muutamat käännökset perusasennoissa -> eteenmeno. Noutokapulan pitoja x2 ja taas eteenmeno. Muutama vauhtinouto ja taas eteenmeno . Tarkotus oli myös ruveta juurruttamaan rutiinia kyseiseen asiaan. Ja hyvin rupes toimimaan!! Välillä lelu oli selkeesti näkyvissä, ja välillä ei, silti neiti kyllä lähti hyvin hakemaan (okei, vietiinhän me lelu aina yhdessä).




Maanantai
Jo hetken tätä päivää tuli ootettua, sillä alotettiin purutreenit Sikkasen kans. Ittellä on semmonen fiilis ku pikkulapsi pääsee karkkikauppaan: laji, mistä en tiiä itte oikeestaa mitää ja pääsee taas oppiin hirween hirweesti uutta :) (asia erikseen kuinka Riikalla ja Aarnella kestää mun takia hermo ;D). Nytte ruvetaan treenailee 2 kertaa viikkoon eli päästään ihan oikeesti treenaan ja jos jotain kehitystäki vois vaikka tapahtua :) siis koirahan kyllä varmasti, kartturista en mee taaskaan takuuseen! Perjantaina uusiksi :)
Aavan kans en tehny oikeesta mitää noitten laamailujen takia ; pääsi ees tekeen muutaman perusasennon.

Tiistai
Käytiin Ojangossa treenailees, sillä viimeks meillä jäi Aavan kas tuo keinu-projekti vähä vaiheeseen ja nyt päätin että perkele, nyt tai ei ollenskaa! Eli hinkattiin ja hinkattiin.
Sikanen oli jotenki tosi kivalla päällä eli jopa kuunteli eikä menny kaikki liikakoheltamiseksi. Tein kunnon putkiralli-radan koska hakee huomattavasti huonommin putkia ku esteitä eli treenin focus oli niissä. Tässä asiassa päästiin yllättävän helpolla ja johan rupes putketki löytymään vaikka vähä kauempaa lähetin.

Keskiviikko
Tänään käytiin taas Ojangossa jatkamassa mihin tiistaina jäätiin. Aavan kaa jatkettiin yllätyyyys keinun hinkkaamista.
Mutta sitte tapaus Sikka. Voi pojat, aloitetaan ihan alusta. Kävi  lämppäämässä tavallista pienemmin tytöt koska oltiin hetki sitte tehty melkein tunnin lenkki kotona. Manasin jo siinä että olipas Sikalla silti virtaa vaikka juoksi yli puolet lenkistä hullunlailla umpihanges. Rataa mun ei tarttenu rakentaa sillä oma tarkotus oli tehä Sikalle vaan muutamat hyppytekniikan perussetit. Treenaan AINA Sikan ensin, sillä jos treenaan Aavan eka, nii siitä ei tuu mitää. Tuolla turhautumisen kiihtyvyyden määrällä helvetti on valmis. Otin pikku-neidin vapaaksi ja lähin kävelee  kentälle nii voin sanoo että siinä kohtaa napsahti Sikan päässä. Okei aina ku ajetaan hallille nii nostaa kierrokset kattoon mutta nyt meni yli. Sen näki kuinka kierrokset nousi nii korkeelle että pääkoppa ei kestäny; neiti juoksi aivan päättömästi ympäriinsä nii että törmäili esteisiin ja putkiin . Ja se huuto. Nii joku olis tappanu koiraa. Viereisellä kentälläki ihmiset jäi kattomaan että mitä tapahtui. Sain onneks neidi suht nopeesti niin paljo rauhottuun että sai kasattua pääkoppansa. Koko koiran olemus ja kaikki oli jotain niin jäätävää, sitä on pirun hankala selittää. Ku Sikka siitä vielä vähä rauhottui nii näki että koko koira oli hyvin hämillään mitä oikeen tapahtui. Joten se siitä treenistä. Tehtiin muutamat perusasennot ja putkeen hakemiset ja jätin siihen. joudun kyllä myöntää että jäin kyllä ittekki ihmettelemään mistä moinen tuli. No nyt sitte siirretään neiti joksiki aikaa aksapuolella namipalkalle, nii ei nosta kierroksia niinku pallon kans. Ja muutenki tehään vaan nyt muutamat hyvänmielen treenit ja jätän aksat tauolle Sikan kans. Katotaan miltä koira tuntuu.
Olin jo luvannu että käydään Heidin ja saksalaisten kaa treenaamassa vielä ip:stä tottikset ennen töihin lähtöä. Käytiin Heurekan parkkiksella joka oli muuten aika huonos kunnos. Mutta Otin Sikalle muutat kapulan pidot (menny jopa näis vähä asia eteenpäin) ja peruuttamalla jääviä. Jäävät oli superit, kuunteli alusta asti hyvin. Muutenki oli vähä vaisu mihin oo  tottunu. Voi olla että johtui siitä ojanko-episodista.
Aavan kaa hinkattiin kakeja. M-S vaihdot rupee olemaan hyviä, S-M vaihdot oliki sitte totaali-paskoja eli tepuuttaa takajaloilla eteenpäin about 20 cm. Joten rehtiin namilla. I-S vaihdot oli paikkapaikoin kans ihan ok. Loppuun tehtiin kuuntelutreeniä nii että mulla oli ohjatunnoudon kapulat ja kierto . Eli evl:n kiertohyppynouto ilman hyppyjä. Aika monta toistoo saatiin ottaa että sain kiertämään ja niin että juoksee suoraa kierrolle ettei tuu ässämutkaa kapulalle päin.

Mitäs muuten? Nyt työpaikan vaihdon jälkeen oon ollu jokaikisen vkpl töissä ja nyt ku mulla olis kerranki ees sunnuntai vapaa nii kattoin että Ojangossa olis 1- ja 2-luokan aksakisat. Pikkusenko kiinnostais mennä Aavan kaa ees hyppäri heittämään. Toki mun tuurilla jos nyt ilmotan, nii Aava alkaa juoksemaan että se siitä. Joten pitää vaan malttaa että juoksis. Ittellä olis nii kova hinku mennä kisaamaan, oli sitte kysees aksa tai toko.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Mä niiin pistän nuo hunsvotit makkaratehtaalle!!

Tällä viikolla on Sikka saanu mulle aikaan nii pirusti harmaita hiuksia että oksat pois... Kaveri on nyt kyllä keksiny tuon tuhoomisen taidon. Ja alkaa tuo uhma-ikä nostaa päätään. Aava sen ku laamailut lisääntyy ku hitto se ei voi vieläkään juosta.

Mutta jotain ollaan taas saatu aikaan:
Tiistai:
Käytiin aksailemas molempien tyttöjen kanssa. Koko kenttä oli tyhjä joten sain itte rakennella radan. JOten käytin asian hyväksi ja muistin Tiian blogista vanhan aksaradan joka ol iollu joskus heillä koulutuksessa. Siinä oli paljo hyviä kohtia myös Aavaa ajatellen, joten rakensin sen radan, kiitos siitä Tiialle :). Keppejä en halunnu ottaa, joten jätin ne vain pois, mutta se ei haitannu rataa ollenkaa. Otettiin rata vaan esteelle 24 asti ja saatii jopa siitäki hieno nolla-rata. Hitsit olin tyytyväinen sillä jonku verran hinkattiin 7-11 väliä , 18-19 väliä hinkattiin,  Aavalla meinas mennä pitkäksi 23-24 väli. Hauska rata kaikin puolin!!
Sikan kanssa jatkettiin noitten esteitten lukittemista ja irtoomista. Superhyvin rupee lukemaan!! Kyllä siitä näin sivulajina melkonen aksa-koiruus tulee, sillä joka kerta syttyy enempi ja enempi koko lajiin. Sen verran vielä voin sanoo että perun sanani siitä etten pysy Aavan mukana , Sikan kanssa jään kahta kauhiammin jälkeen... ku täi tervaan.

Keskiviikkona:
Tytöt pääsi juhlimaan Sonyn (Aavan enon) 6v-synttäreitä viettämään Hyvinkään koirauimalaan, Onnenkoiraan. Aava on käyny kerran ennemminki mutta Sikalainen oli ekaa kertaa. Aavalle ku pikkusen muistutti kuinka rampista mentiin nii neiti ui ku vanhatekijä. Sikan kanssa ei mennykkää ihan nii putkeen: joka kerta sen sai nostaa liiveistä veteen ja ekat 8 kertaa kaveri yritti tulla reunasta pois, mutta pistettiin se uimaan aina toiseen päähään ja sitte pois. Mutta kyllä rupes neiti pikkuhiljaa ymmärtämään mikä on jutun juoni. Toki uimatekniikassa onki vielä paaaaaaljon tekemistä ;D

Torstai:
Se vasta olikin katastrofi päivä... Kävin heti aamusta treenaamassa tytöt tokon osalta hallilla. Sikka ei keskittyny ei yhtää, kaikki perusasennot oli niiiiiin päin prinkkalaa, joten hinkattiin ja hinkattiin ja hinkattiin että saatiin ees muutama onnistuminen. Aattelin että otetaan pitkän hinkkaamisen jälkeen jotain kivaa helppoa joka varmasti onnistuu, eli noutoja vauhtinoutoina. Paskat.... Ollaan tehty nyt pelkkiä pitoja, nii Sikka lähti hyvällä vauhdilla noutokapulalle, kääntyi mutta jäi vain pitämään noutokapulaa. ARRGGHHHH!! Hitto ku Sikka yhdistelee noin kummasti asioita. No otettiin aikas hemmetin monta kertaa uusiksi että sain sen palauttamaan kapulan sillä Sikka tiputti kapulan aikas helposti...
Aavan kanssa en tehny ku pienen seuruu kaavion mutta ketuilleen meni tuon laamailun takia, seuraava argghhhhh....
Koko päivä meni muutenki nii persilleen että huhhhuh...

Perjantaina:
Käytiin taas Heidin ja saksalaisten kans treenailees JOrvin parkkiksella. Nyt oli Sikan kanssa ihan eri meniniki: perusasennot oli hyviä (lähestulkoon supereita). Tehtiin myös taas vauhtinoutoja, nyt palautti jo jopa toisella toistolla. Tehtiin myös jäävien erottelua, jossa kokeilin tehä patukan kanssa. Sikka jäi taas niin pahasti kiinni/kierrokset nousi nii pahoin nii vaihdettiin nameihin ku muuten ei tullu mitää. Nameilla toimi hyvin. Loppuun eteenmeno. Kaveri lähtee ku tykinkuula.
Aavan kans tehtiin muutama nouto ja eteenmeno. Ja teki jopa ihan ok mielentilalla

Tänään olkkari treeninä SIkalle eteentuloja, voin sanoo että ei se ratakiskokaa riitä tässäasiassa.
Aavan kanssa tehtiin metallikapulan kanssa pitoja.
Uinnin jälkeinen pakko ottaa-kuva

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kuveja pitkästä aikaa

Sunnuntaina ku käytiin treenailees nii muistin piiiiiiiitkästä aikaa ottaa kameran mukaan :) Joten muutama räpsy niistä kekkereistä :)  Liskempää kuveja löytyy TÄÄLTÄÄÄÄÄÄÄÄ

Ai nii ja niille jokka on mun kavereita naamakirjassa. Kuvat jokka pistin sinne oli jotenki super-huonolaatusia. Rupee vissiin Facebookki luopumaan laadusta pentele....

Kuinka nii joku ylityöstää.....


Mitäs mä sanoin siitä maahanmenosta noutokapulan pidossa


Yks noutokapula vaan jäi matkan varrelle...









Kunnon pönötys-Aava





Treeniputkessa

Viime viikko meni että heilahti . Nyt on tullu treenattua aikas pirun paljo sillä treenikaveri Heidillä meni selkä ja hän on ollu saikulla ja itte oon tehny vaan iltavuoroja, nii ollaan käyty treenailees jokapäivä.
Tiistaina kävin ittekseni aksaamassa Ojangossa. Molemmille tytöille tein saman treenin eli esteitten lukittemista ja irtoomista. Nauroin ittekseni, että tein tismalleen saman treenin, toki estekorkeuksissa oli eroo 50cm (Aavalle 55-60, Sikalle 5-10). Aava toimi ihan kivasta ja ymmärsi jutun juonen. Sikan kanssa meillä onki vielä pirusti tekemistä, sillä malineidillä meinaa olla samaa ongelmaa mitä Aavalla : jää kiinni liikaa muhun. Toki sillä erolla että Aava on kiltti ja kyselee multa asioita hirveesti, Sikka sen sijaan jää mulla olevaan palloon niin kiinni. Jos jätän etupalkan nii kierrokset nousee liikakorkeeksi, nii si ei tuu yhtää mitää. Eli pitäis saada appari palkkailemaan. Ja Sikan kans pitäis nyt todenteolla hinkkaamaan tuota 2on-2off.

Mitenkää erityisesti en rupee noita tottiksia, koska käytiin tosiaan nyt viitenä päivänä putkeen treenaamassa. Pe käytiin Maaretin kans treenailees, mihin tuli Heidi mukaan vierailevaksi tähdeksi :)
Mutta alotetaan Sikasta:
- Jäävien erottelu-treeni alkaa edistymään, eli alkaa oikeesti kuunnella mitä mä sanon. Silti kaikki jäävät on hyvinkin sähäköitä ja hyviä :D
- Perusasentotreeneissä hinkataan ja hinkataan ja hinkataan. Sikalla on nyt viimeaikona tullu tavaksi että koko koira on mahottomalla ässä-mutkalla mun ympärillä eli tunnen ku osuu mun pohkeeseen, eli ollaan hinkattu suoruutta. Ja välillä neiti on aivan liika edessä. eli s-e   h-e-m-m-e-t-i-n  p-a-i-k-k-a!! Tuntuu etttä se vaan tulee vauhdilla eikä mieti yhtää missä neidin pitäis olla arrgghhhhhh.... Ja palkan suunnalla ei oo mitää väliä, sama ongelma (ehkä himppasen parempi ku pidän palkkaa selän takana. Sen takia kävin sponsoroimassa ittelleni semmosen magneetti-patukka-härpäkkeen. Samalla saan kädet vapaaksi ku kytistelee niitä palkan toivossa).
- Noudoissa ollaan edelleen tehty vauhtinoutoja, mikkä on ollu ihan ok. Välillä pysähtyy mennesä kapulalle, eli edelleen liikaa kiinni pallossa
Kapulan pidot on menny hurjasti eteenpäin. Oon nyt vaan tehny niin että jätän kapulan maahan enkä sano  mitää. Kun ottaa ja pitää nätisti (pään heiluttelu ollu suurin ongelma), nii siitä namipalkka. Toki älykääpiö vaan nykyään ottaa kapulan, menee maahan ja ja kyttää koska vapautan. Mutta ei heilu pää
- Kaikkien treenien loppuun ollaan otettu eteenmeno heittotyynylle. Näis ei mitää ongelmaa. Tulevaisuudessa hallinnan kanssa voi olla ongelmaa mutta se on sitte joskus ;D

Ja Aava:
- Yhtenä päivä hinkattiin ruutua, edelleen sama saakelin ongelma = jää aina ihan etureunaan. Hinkattiin ja hinkattiin , mutta ei millään meinaa mennä karvakasan päähän . Tää rupee tuntuu ikuisuus projektilta.
- Seuruun peruutusta ollaan jatkettu. tässä ehkä jotain pientä edistymistä havaittu
- Noudon palautuksia, jää yleensä aina vähä väljäksi mutta korjaa samantein itte oikeeksi. Tää on ärsyttävä tapa mistä nyt yritetään pois
- Rahanmenoa ei voi estää sillä sponsoroin uudet ohjatunnoudon kapulat. Pitäähän nyt joka tokoilijalla olla söpöt mintunvihreet kapulat!!!! Sain jo pientä sanomista mun kapuloista että kai sä liimaat niihin bling-bling kukkatarroja 😂😂 mutta ollaan nyt hinkattu varmemmaksi ohjatun suuntia. Oikee on jo hyvä mutta vasen on vielä selkeesti vaikeempi. Lisää varmuuttanäihin
- ollaan tehty melkeen joka kerta myös eteenmenot. Nää on ollu super-hyviä. Ja maahanmenot ihan ok

Tänään käytiin treenailees aamusta Vantaan IKEAn parkkihallissa. Sikkuriinistä kaikki häiriö sun muu ei haitannu yhtää mitää, keskittyi tosi hyvin. Aavaa epäilin että kuinka käy. Mutta ei mitää, ei ees ahistanu tai paineistunu. Eli todellakin mun työ rupee teettämään tulosta :D

lauantai 6. helmikuuta 2016

Mun ei-niin-nätit belgit

Alotetaan taas perustreeneistä mitä on tullu tehtyä:

Tiistaina käytiin taas Kennelliiton hallilla. Sikan kanssa tehtiin häiriötreeniä, mutta kuten enneki oon todenne, eipä se mihinkään reagoi. Tehtiin myös jääviä ekaa kertaa niin että itte peruutin ja siitä käsky + pieni käsiapu, ja itte jatkoin matkaa, a i v a n   super hienot!!! Seisomisissa teki pienen hypyn nii että molemmat etujalat yhtäaikaa maahan, eikä elettäkää että siitä liikkuis :D :D  Istumiset kans aiva sika nopeita, ja hyvällä tekniikalla. Jää Aava kirkkaasti kakkoseksi vauhdissa verrattaen Sikkaan. Maahan menoja en ottanu.
Aavan kanssa tehtiin noudon palautuksia ja ruudusta seuruuseen tuloja. Laiskana en ruutua kasannu mutta joka tapaukses. Ongelmana on että Aava jää tosi väljäksi. Tein puhtaasti namilla imuuttamalla kun tuli seuruuseen. Ja loppuun ilman namia. Parani kyllä huomattavasti. Pitää tehdä näitä kyllä huomattavasti enemmän. Loppuun Aava pääsi taas paikkiskaveriksi, niin istumiseen kuin maassaoloon. Niissä ei mitään ongelmaa.

Keskiviikkona tuli käytyä Ojangossa tekemäs Aavan kanssa pelkkä keinu-treeni: päätin että nyt käyn vaikka joka päivä treenaamassa että saan tuon keinun kuntoon. Sikkanen pääsi tekemään hypyille menoja eri kulmista (tyhmänä ku oon opettanu sen kietämisen nii lähtee hyvin helposti kiertamään koko estettä tai tekee takaakierron esteelle), samoin tehtiin pimeitä kulmia putkeen.

Torstaina mentiin heti aamusta taas Ojankoon. Aavan kanssa tehtiin taas keinutreeniä. Sikan kanssa opiskeltiin rengas, ja tehtiin erottelua suoraan ja takaa kiertoihin.
Siitä suunattiin suoraa Heurekan parkkikselle, missä käytiin treenamassa Riikan kanssa. Sikan kanssa tehtiin perusasentojuttuja, muutamat vauhtinoudot hetsaten, loppuun vielä muutamat jääävien erottelut. Jos ei muuta nii Riikalla oli hauskaa. Sikalla oli taas aivot narikassa.
Aavan kanssa hinkattiin seuruun peruutusta ja sen tekniikkaa.

Ja perjantai, ja samalla päästään käsiksi tuohon otsikkoon. Kennelliiton hallilla järjestettiin belgien ulkomuototuomareitten erikoiskoulutushässäkkä, "opettajana" toimi ruotsalainen Jesper Andersson ja Leni Finne. Tilaisuuteen tarttettiin 2-4 koiraa jokaiseen belgi-muunnokseen ja kaikkien piti olla mahdollisimman erlaisia (myös käyttölinja edustettuna). No Aavan kanssa olin koska se on harmaa. Aavasta kyllä tykkäsivät paljon , vaikka kyllähän ne ne-ei-niin-hyvät-puolet löysivät. Eniten olin tyytyväinen aavan käytökseen. Kun keskustelivat siitä kuinka karvoitus vaikuttaa koiran ulkonäköön (Aavalla on pitkät karvat mahan alla), no ekana Leni tuli Aavan eteen ja koski Aavan mahaan , samoin Jesper tuli suoraan Aavaa takaapäin ja koski mahaan. Näki ettei Aava oikeen tykänny, mutta ei se ollu semmonenkaa että ampuis indokiinaan. Nyt näin jälkikäteen että oon joskus käyny näyttelyissä juurikin Jesperillä, ja tais Aava saada erin silloon (siis Aavahan on vain käyny kaks virallista näyttelyä.....)
Ja sitten , operaatio-Sikka. Kyllä, Sikka pääsi edustamaan käyttölinjaa maliriviin. Eli kyllä Sikka + näyttelykehä = itsemurha. Jos alotetaan siitä, että arvakkaapa oonko opettanu näyttelyseisomista , En. Arvakkaa oonko opettanu kehässä juoksemista, EN todellakaan (asia minkä tajusin vasta paikanpäällä.......). Ja joo, kyllähän se seisoo ku sanotaan ;D  . No jos ei muuta nii mulla oli hauskaa kun "opettajat" luetteli listan mitä "Vikaa" käyttölinjases oli. Ainoo asia mistä tykkäsivät Sikassa oli liikkeet, jokka oli erittöin hyvät ja puhtaat. Ja voin sanoo että niissäkin jarrutin nii penteleesti, että olis ollu muuten niin jäätävää, ja Sikka nostaa muutenki super helposti laukalle (miksi ravata ku lujempaakin pääsee...). Eli eipä tuosta malista mitää näyttelyhelmee tule :D :D
Samalla treenailin tytöt : tehtiin vain seuruita ja jääviä (Aavan kans mielentilan takia, sillä halusin nähä kuinka reagoi kun ihmiset tuijottaa, mutta ei mitää ongelmaa) Sikka tarjos muutenki hyvin paljo perusasentoa koko ajan :D