Treenikärpänen päässy puremaan

Nyt ku kaikki haluaa nähä penskasen nii siinä samalla aina sopii treenit, joten on tullu täs viimeaikoina treenattua aikas paljo. JOudun myöntää, että tuo toko on kyllä jääny sillä ny ollaan hinkattu tottista, aksaa ja mettälajeja.

Alotetaan siis tyylikkäästi lajikohtaisesti mitä me taas ollaan tehty:
Aksa:
Edelleen pyörii treenit kerta viikkoon Annin johdolla. Meillä on ollu ratoja missä on ollu leijeröitiä ja paljo takaakierto-valsseja, putki-puomi-erottelua ja takaaleikkauksia, ja hyvin hän tuo pikkukoiruus toimii. Kontakti este puolella onki sitte semmonen pieni kontakti ongelma, siis varsinki ylösmenokontaktit. Puomi ei oo ihan niin paha mitä A... Tuntuu että Aava kuvittelee menevänsä pk-A-esteelle ja vauhti nki sitä luokkaa ja sit saa pelätä ku su tulee nii hiton vauhdilla alas... Noooo , eikös se siitä. Ja kepit. Rupee ne edistymään mutta Aava kyselee hirmuisesti multa ja ku tarkotus olis että fokus olis eteenpäin nii Aava kattelee mua. Ehkä se siitä.

Tottis:
Ollaan enimmäkseen tehty vaan pelkkää mielentilaa, ja ny Aava n tehnykki hyvällä mielentilalla töitä , Jessss!!

Jälki:
Yhen jäljen Heidi kävi tekemäs nii että otti maasta muutaman ripsun ja laittoi ne suoraa jäljelle, eli ei ollu mitenkää hajustettuja keppejä. Ekasta tuollasesta "tuoreesta" kepistä meni yli, palautin ja otin uusiksi nii nousi. Sen jälkeen ei ollu mitää ongelmaa. Eli asia meni kerrasta perille.
Perjantaina Laura kävi tallomassa Aavalle jäljen (perus 6 keppiä, n. 650m pitkä, ja vanheni 1,5 h). Alku oli melkoista sähellystä sillä ei meinannu pysyä jäljellä millää, ja sen takia meni yli ekasta kepistä. Kepin jälkeen olisko ollu 30 m, nii neiti nosti vieraan kepin, eli se ei kuulunu sille jäljelle. Lauraki vaan totes että hänellä ei ollu ku vaan se 6 keppiä ja kaikki oli merkitty jäljelle ja tuota hän ei oo laittanu. Ja kepistä näki ettei se "kuulunu sarjaan". Eli veikkaan että sen takia Aava sekoili alussa koska ajoi lopun jäljen hyvin Aavamaiseen varmaan tapaan (ja kepitki nousi). JÄin näin jälkikäteen miettimään, että
A. olisko pitäny jättää palkkaamatta siitä väärästä kepistä, koska se ei kuulunu meijän jälkeen
B. on kaverilla melkonen nenä ku nostaa vieraan jälkikepin
C. Ja olis vissiin pitäny pistää lotto vetämään että Aavan jälki kulki just sen kepin yli.

Ja Sikka neiti se kasvaa hirmuisesti. Huomaa, että täs viikon aikana on tullu jalkoihin pituutta jonkiverran. Pääsi pikku-koiruus tekemään ekan oikeen jäljen joka oli huimat 8 metriä pitkä. Hyvin käytti nenää ja hoksas jutun juonen (alku oli vähä sähellystä ku oon vaan tehny namiruutuja, joten luuli taas olevan semmonen). Ollaan leikitty kahdenlelun-leikkiä, toki siinä on vähä vielä treenattavaa, sillä se ei malta palauttaa lelua, sillä se tietää että pian lentää toinen. Eli se lähtee heitetylle lelulle, ottaa sen suuhunsa , mutta jättää sen sinne ja juoksee kattomaan missä on seuraava lelu. Eli treenattavaa löytyy :D


Kuvat on sunnuntain aksa-treeneistä, kuvaaja : Katri Örn

Kolari

Mä olen niiiiiiin rakastunu

Nyt kerkeen tännekki taas päivittää vähän jotain noitten perhanan työkiireitten takia.
Mutta voi tuota Sikkaa!!!!! Se on niiin ihana tapaus että oksat pois. Näin viikon yhteiselon jälkeen oon niin myyty tolle pikku-paskiaiselle.

JOs ny alotetaan siitä, että kaveri on todella ahne ja syö kaiken ruuan mikä vaan eteen tulee. Ekoina päivinä se juoksu oman ruuan syötyään suoraa Aavan ruokakipolle ja Aava jäi vaan kattomaan että "Mamma, se syö mun ruokaa, auta mua". Nykyään Aavaki jo osaa sanoa Sikalle ja sen verran menny perille että enää vaan kyttäilee vieressä, mutta ei mee kovin lähelle Aavan ruokakuppia. Mutta kaveri kyllä hotkii ruokansa sen verran nopiaa, että mietinki jo täs että pistäskö ostaa se sokkelo-ruuokakuppi-hässäkkä. Katotaan mihin tuo tuosta menee. Nyt omien töitten takia siirryin kolmeen ruokaan päivässä (ennen sai neljä), nii penskanen on saanu yhen ruuista nurtsilla, eli oon tehny sille vähä niinku namiruutua. Ja voin sanoo, että käyttää ikäisekseen todella hyvin nenäänsä. Joten kyllä siitä vielä jälkikoiruuden saa.
Luonnetta kaverista kyllä löytyy: jos otat siltä jotain pois , mitä se ei saisi kantaa/syödä, nii kaveri käy kahta kauhiammin päälle että "perkele, se oli mun". Ja tuun veikkaamaan että se perkele tulee vielä mullekki hyvin tutuksi tuon naskalihampaan kanssa, Aavan kans ku sitä ei tartteta.
 Kotona pikku-neiti kantaa aivan kaikkee mitä vaan saa irti ja nyt viikon jälkee ymmärtää että niissä mun housunlahkeissa ei saa roikkua/repiä, toki muitten nilkkoihin kyllä käydään vielä kiinni.
Toinen asia missä varmaan voi tulla ongelmia, on tuo kun kaveri vain kiipeis joka paikkaan. Ja nukkumaanki se kipee mahdollisimman korkeelle mihin vaan pääsee (mullaki on suht matala rahi, nii sen päällä nukutaan kaikki yöt). Lenkeillä kaveri saa melkosia hepulikohtauksia ku on kiviä minkä päälle kiivetä tai sitte juostaan ojaan ja ylös, ojaan ja ylös. Hirmu hyvin se jo ikäisekseen hahmottaa itteensä, että ei mennä aiva jatkuvasti mukkelismakkelis.

Aava on ottanu uuden tulokkaan kyllä super-hienosti vastaan. Aava jo tietää että sisällä ollaan rauhassa eikä leikitä, mutta jappajee ku päästään ulos nii sitte kyllä painitaan ja juostaa ja touhutaan sen minkä kerkee. Aava kyllä sanoo, ku Sikka roikkuu ja repii poskikarvoissa, jaloissa tai hännässä, mutta tuo kirppunen ei oo moksiskaa. JOten vaikka oon ollu töis nii ei oo tarttenu eristellä koiria toisistaan millään lailla. Eli kyllä nuo kaksi rupee olemaan jo hyvät kaverit keskenään.

Saanen esitellä

Vihdoin ja viimein kerkeen tännekki päivittää. Mutta tuo viime viikko ei menny ihan niinku suunnittelin: maanantaina mulla oli kurkku kipee ja tiistaina se iskisi sitte kuumeen. Keskiviikkona kuumeesta huolimatta ajoin puoliväliin Etelä-Pohjammaata Tampereelle, missä äiti odotti ja ajoi loppumatkan. Torstaihin asti vaan makasin, mutta perjantaina oli jo pakko lähteä liikenteeseen, sillä kauan odottama pennun-haku-reissu odotti. Mirva-sisko lähti mulle hovikuskiksi ja lähettiin heti aamusta penskasen hakureisuun. Sieltä suoraa jätin siskon Ilmajoelle ja ajoin Lappajärvelle, sillä oli sopinut kaverille että teen sille häät, jokka juhlittiin lauantaina. Eileen sunnuntaina ajoin taas takasi Helsinkiin ja tämä päivä ollaan vaan oltu ja opiskeltu helsinkiläisyyttä. Huomenna pitäisi taas mennä välivuoroon, mutta onneksi keskiviikko on vapaa.

Mutta nyt, vihdoin ja viimein: saanen esitellä nyt näin virallisesti Suhteellisen Vipeltäjä, eli näin meidän kesken Sikka. Voin sanoo, että on kyllä mainio tapaus!!! Kaveri on hirmuisen rohkea ja menee paikkaan ku paikkaan, ja melkein kaikkia pitäisi päästä moikkaamaan. Itte oon täynnä hampaanjälkiä, koska kaveri puree ja puree ja puree ja puree. Jos saat jonkun sen otteesta pois, nii kaveri käy päälle kahta kauhiammin!!!! Ja tuo ruokahalu.... voi pojat! Tuo syö ihan mitä vaan mikä tulee vastaan.
Aavan kanssa Sikka leikkii hyvinki nätisti, ja muuten karvakorvat tulee hyvin toimeen.

Nii joo, ja sain vihdoin ja viimein hommattua tämmösen, sieltä löytyy lisää kuvia: http://minttusen.kuvat.fi/kuvat/

Ja lopputulema

Nii, mistäs sitä alottais. Sunnuntaina Aava taas sama laama, enkä meinannu saada sitä ees pissalle aamulla. Juttelin puhelimessa treenikaverin kanssa, ja hän oli sitä mieltä että olisi alkava kohtutulehdus, että vieppä se samantein lääkärille. Myöskin Aava ei juonut oikeastaan koko lauantaina, eikä sunnuntai aamusta. No soitinpa sitte Viikin eläinsairaalaan ja kysyin että tuonko koiran vai odotanko maanantaille. Sanoivat että tuo vaan. No eipä siinä muu auttanu ku lähtee koiran kaa sunnuntaipäivystykseen kuluttamaan aikaa.

No ku päästiin sisälle nii tehtiin normitsekkaukset: kuunneltiin keuhot ja sydän ja otettiin lämpö mikä oli 37.7.Otettiin myös verikoe jossa katottiin munuais- ja maksa-arvot, tulehdusarvot, elektrolyytit, verensokeri, verenproteiini, ja puna- ja valkosulujen osuudet. Mitään normaalista poikkeavaa ei löytyny, mutta tulehdusarvot oli koholla, mutta juuri ja juuri viitearvojen sisällä.Samoin verensokerissa ynnä muissa oli viitteitä kuivumiseen, muttei mitenkään suuresti. Lääkäri teki vielä suppean vatsaontelon ultran missä ei näkyny mitään (eli ei ollu kohtutulehdusta tai voimakkaita muutoksia, jotain pienen pientä). Eli periaatteessa mitää virallista vastausta ei saatu. Ohjeeksi saatiin, että pitää tarkkailla , että mihin suuntaan tuo tuosta menee ja jos menee vielä huonompaan nii uusiksi lääkäriin ja tarkempiin tutkimuksiin. Ja antaa jotain superherkkuruokaa että saan sen syömään + pitää pitää huoli ettei kuivu.

Tänään Aava on jo juonu ihan normaalisti. Ja ollu hieman pirteämpi.

Suunutaina menin vielä iltaan töihin nii sielä oli hyvin aikaa taas pohtia asioita. Kaverin kanssa ku juteltiin nii kysyi voisko olla henkisellä puolella jotain? Tai onko mun elämässä ollu jotain stressiä, väsymystä tai muuta joka vois vaikuttaa? Siinä sitä pohtiessa rupesin oikeen ajattelemaan. Chidan käynnin aikaan Aava rupes syömään huonommin , eikä oo siitä tointunu. Käytiin Maaretin työnä täs yks päivä, ja sillä oli jommalta kummalta sessulta jääny muutamia nappuloita kippoon -> Aava rohmus ne ja murisi jopa Aruylle ku tuli lähelle. Päivystyksessä lääkäri vielä antoi jotain RC:n purkkiruokaa , jonka söi hyvällä ruokahalulla. Nii voisko tästä päätellä, että ku Chida nii pahasti kyttäs Aavan syömistä ja murisi Aavalle vaikka molemmat oli omilla kipoilla, että Aavalta on siitä jääny jotain tuonne takaraivoon. Koska se nyt tiedetään että Aava on herkkä, varsinki ruuan suhteen: pienenä en voinu mennä 5 metriä lähemmäs ku syö, muuten lopetti syömästä. Nykyään tuo raja on "jo" 2 metriä. Tai Chidan aikaan mulla oli tavallisia rullaluita kämpässä (siis Aava piilotellu ja totta kai Chida ne löysi) nii olisko tapahtunu jotain ku oon ollu töis? Helkkarin hyvä kysymys. Itte vaan miettii, että voisko Aava olla noin herkkä.... I don´t know.
Osan voi varmaan pistää ehkä myös valeraskauden piikkiin. Ja mitä tulee muhun itteeni... TYöni takia en osaa enää stressata mistää, sillä se ei hyödytä yhtää mitää (yksinkertaisesti en pystyisi tehdä hektistä kokintyötä, jos stressaisin joka asiasta), joten tuskin Aava voi mun omaan stressiin reagoida. No sen myönnän, että oon tehny viimeaikoina paljo töitä, koska meillä on ollu paljo saikkuja ja oon sen takia ollu jonki verran väsyksis.  Olisko tuo kaikki oireilu kaikkien sattumien summa?? Mene, ja tiedä, mutta nyt vain seuraillaan mihin tuo tuosta kehittyy.

Saikulle??

Aava on ollut tässä nyt eritoten masentunut/laamaillut ja ollut kaukana omasta itsestänsä. No, aina se on juoksujen aikaan laama, mutta juoksut loppui 3 viikkoa sitten. Niitten jälkeen neiti vähä piristyi, mutta nyt on neiti ollut melko alamaissa. Yhtenä syynä pidin tuota Chidan vierailua, mutta Aava on ollut edelleen melkoinen laama. Nyt oikeastaan viimeisen viikon aikana tuo laamailu/koomailu on mennyt vaan entistä pahemmaksi: en saa Aavaa innostumaan mistää, treeneissä en saa sitä nousemaan millään, ja muutenkaan Aavaa ei meinaa saada mukaan enää mihinkää. Normaalisti ku oon kotona nii Aava roudaa leluja mulle (varsinki lenkkien jälkeen tai kun tuut töistä) nyt ei puhettakaa. Ja lenekillä Aava on ollut todella laiskaa seuraa: jos ollaan narulenkeillä, nii on normaalia että tehään 10 km lenkki, nyt hyvä että Aava jaksaa 5 km lenkkejä.

No asiaa ei ainakaan helpottanu, että oli ilmottanu Aavan tänään olleeseen tokokokeeseen. Kyllä, heti uusille säännöille. Jos totta puhutaan, niin oon täs jo miettiny viimeset 2 viikoa että perunko koko touhun tuon Aavan laamailun takia. Tiesin jo melkeen etuköteen etten tuu saamaan sitä mitenkää korkeeseen vireeseen tai ylipäänsä kunnon mielentilaan. Maanantaina ku treenasin nii, sain sen yllättävän hyvään mielentilaan, vaikkei se parasta ollu. Nii ajattelin, että mennään kattomaan, että aina voi keskeyttää . No eileen laamailu vaan meni taas huonompaan suuntaan, sama homma tänä aamuna. No menin kokeeseen, mutta sain vielä huonommin Aavaa mihinkään moodiin. Tehtiin eka paikalla istuminen, josta saatiin 10. Eipä se ny niin korkeeta mielentilaa tarvitse. Yksilöliikkeissä ekana seuruu.... voin sanoo ettei mulla oo koskaan ikinä milloinkaa ollu koira noin vireetön ja paskalla mielentilalla. JOten sanoin seuruukaavion jälkeen, että tämä oli tässä. Tuomari (joka muuten oli Carina Savander-Ranne) ymmärsi hyvin ja sanoi, että voidaan tehdä poikkeus, että haluatko tehdä ees jonku liikkeen. Tein sitte luoksarin ja noudon, sillä tiesin että ne on Aavan parhaimpia/kivoimpia liikkeitä. Mutta jopa luoksari, jouduin antaa kolme käskyä että tuli. Noutoon lähti hyvin, mutta palautus tuli takasi hölkötellen.  Yleisesti ottaen koe ei ollu ihan parhaimmin järjestetty ja jouduttiin odotella aivan törkeen kauan, että saatiin kilpailukirjat ja päästiin pois. Siinä odotellessa seurailin Aavaa tarkemmin ja käytös vähän niin ku muituttais, että olis kipuja, mutta tietyllä tavalla ei muistuta ollenkaa.

Oon tässä ny yrittäny miettiä, mistä tää johtuu. Jumeja ei pitäisi olla, sillä jäsenkorjaajasta ei oo ku kuukauden verran. Joten tuskin se on lihasperäistä. Itse alan pikkuhiljaa kääntymään suolistoperäisyyden puoleen, sillä, okei Aava ei oo koskaan mitenkään ahne ollu, mutta syöny aina välillä. Nyt Aava ei oo syöny ku suurinpiirtein jokatoinen päivä vain muutaman nappulan, eikä oo ees kattonu ruokansa päälle. Näkee kuinka se ällööttää Aavaa. Jossain vaiheessa myös mietin, että onko tuo neiti vaan niin aliravittu, ettei se jaksa. Käytin sen jopa puntarissa, nii oli se melkeen 4 kiloo laihempi mitä normaalisti.

 Nyt kotiin päästyä tungin vielä Rimadylin Aavan lärviin, jos kipulääkkeestä olis apua. Eipä näytä olevan apua. Joten pitää soittaa maanantaina eläinlääkärille!